Kansallisooppera: Cosí fan tutte 31.10.2006

Esitys 31.10.2006 oli onnistunut kaikin puolin, harmillista, että yleisöä ei ollut vieläkin enemmän, hurja sää esti varmaankin herätekäynnit.

Produktio on raikas, lavastuksessa ja toteutuksessa kaikkea mukavaa (näkökulman siirto näytsten välillä, lasiseinä, ilotulitus jne), tosin jonkin verran mentiin jo ylikin (törmäilyt heilurioveen sen kehittely toistoissa - se mikä toimii Illallinen yhdelle -tyyppisessä minifarssissa tuntuu päälleliimatulta ja kiusalliselta tällaisessa suurteoksessa).

Esiintyjät olivat mainiosti osiinsa sopivia, miellyttvä todeta, että tämä piti paikkansa ulkonökä myöten. Åman ja Rusanen lauloivat odotetusti, molemmat luotettavasti ja jälkimmäinen monin paikoin herkullisestikin. Knihtilän laulu oli upeaa, harmillista vain ettei rooli tarjonnut hänelle tilaisuutta irrottaa parastaan. Christopher Strehl oli minulle uusi tuttavuus, hänen sinnäsä hyvän esityksensä osalta voi sanoa - päinvastoin kuin Knihtilästä - roolin vaatineet ääneltä vielkä hiukan enemmän. Hänestä on varmasti moneen muuhun tehtävään hienosti, mieli tekisi kuulla häntä laulamassa vaikkapa Purcellin kirkkomusiikkia siihen sopivassa akustiikassa! Väisäsen olemus ja äänenkäyttö sulautuivat rooliin niin, että erittely on vaikeaa, siinä oli luontaisen auktoriteetin maailmanmies, joka ei ehkä elä aivan parasta kauttaan, mutta hurmaa silti pakottomalla charmillaan.

Jos musiikki ei olisi Mozartin, kehuisimme sitä nerokkaaksi; Mozartin muulle tuotannolle se mielestäni kalpenee. Jos libretto olisi nykyooppera, valittaisimme väsyttävästä rakenteesta ja pedantissa, jo Tristan ja Isolde -luokkaa hipovasta yhden teeman puhkikäsittelystä (teema ei tosin näennäisestä samuudesta huolimatta taida tässä olla lainkaan sama kuin Wagnerin teoksessa - Tietysti Cosí on Wagneria varsin varhaisempi, todetaan nyt, jottei kenenkn tarvitsisi siit muistuttaa). Vatvominen ei edes johda kovin erikoiseen tulokseen, ei älyn eikä tunteen tasolla.

Kun teos nyt siis kuitenkin Mozartin ja da Ponten, se on tunnustettu mestariteos. Samalla se on ansa esittäjille - kun kokemus ei vaikutua, epäilee ilman muuta vikapääksi esitystä. Totuus silti on ja pysyy, ettei teoksessa ole kuin aavistuksia Figaron häiden tai Don Giovannin imusta, tai Taikahuilun magiikasta, onnistuttiinpa esillepanossa ja esiintymisessä miten hyvin tahansa. Tunnustan torkahtavani tietyissä kohdin jopa John Eliot Gardinerin johtaman DVD-tallenteen ääressä!

(Dr.Blind 4.11.2006 Kansallisoopperan yleisönosastoon)